sunnuntai 19. lokakuuta 2014

Blogikirjoitus 1, Jaakko Koskinen

Yt-neuvottelut ovat haitaksi talouskasvulle. Kun yt-neuvotteluissa vähennetään työvoimaa, niin ihmisistä tulee työttömiä, jolloin heillä ei ole varaa ostaa yritysten tuotteita ja talouskasvu kärsii. Jos talouskasvua ei synny tarpeeksi, voi pahimmillaan tulla talouslama.

Työvoiman vähentäminen vaikuttaa negatiivisesti myös kansantalouteen melkeinpä samalla tavalla kuin talouskasvuun. Irtisanotuilla henkilöillä ei ole tuottoa melkein mistään ja he joutuvat elää pienillä työttömyyskorvauksilla, eikä kansantalous ole silloin kovinkaan vahvoilla. Jos esimerkiksi jonkin yhtiön toimipiste lopetetaan, se aiheuttaa paljon työttömiä asukkaita jollekin paikkakunnalle, joka vaikuttaa huonosti kansantalouteen ja talouskasvuun.
 
Petri Sajarin kirjoittamassa artikkelissa, joka julkaistiin Helsingin Sanomissa 30.9.2014, hän kertoo Suomen talouden vauhdista. Huono talouskasvu käy artikkelissa ilmi, kun Sajari kertoo suomalaisten luottamuksen puutteesta talouteen. Epäluotto talouteen näkyy kuluttajien ruokaostoksissa. Epävarmuus näkyy muissa ostoksissa, esim. terassikalusteiden oston viivyttelyllä.
 
Tällainen epävarmuus heikentää kansantaloutta, koska kuluttajat eivät osta yritysten tuotteita, jolloin yritykset eivät saa tarpeeksi tuottoa. Yritysten tuoton puute johtaa taas yt-neuvotteluihin, jotka taas johtavat työvoiman vähentämiseen.

1 kommentti:

  1. Hieman suppea blogiteksti, olisit voinut kertoa hieman lisää siitä miten työttömyys vaikuttaa kansantalouteen ja talouskasvuun. Muuten hyvä blogiteksti.

    VastaaPoista