lauantai 1. marraskuuta 2014

Blogikirjoitus 2 Erika Manninen

Kestävyysvaje tarkoittaa, että valtiolla on menoja enemmän kuin tuloja pitkällä aikavälillä. Eläkeuudistuksella pyritään vaikuttamaan positiivisesti julkisen talouden kestävyysvajeeseen. Syyskuussa valmiiksi saatu eläkeuudistus vaikuttaa kestävyysvajeeseen muun muassa niin, että kun eläkkeelle siirrytään myöhemmin, työikäisten määrä tällöin lisääntyy. Näin vanhusten palveluihin ei tarvita niin paljoa rahaa ja työikäisiltä saadaan valtiolle enemmän tuloja, koska he maksavat veroja. Myöhemmin eläkkeelle siirtymistä perustellaan muun muassa sillä, että elinajanodote nousee koko ajan ja näin ihmiset olisivat vielä yli 60-vuotiainakin kykeneviä työskentelemään. Näin pyritään siihen, että työikäisten määrä pysyisi suunnilleen samana nykyhetkeen verrattuna, kun suurimpia ikäluokkia pidettäisi pidempään töissä.

      Suomen talous ei ole vakaalla pohjalla ja velkoja kertyy koko ajan lisää. Suomen talouden parantamiseen on keinoja, mutta kaikissa on sekä hyvät, että huonot puolensa.

       Yksi keino Suomen kestävyysvajeen korjaamiseen on sote-uudistus, mistä on puhuttu jo pidemmän aikaa. Siinä muun muassa terveyskeskuksista tehdään suurempia ja pienempiä suljettaisiin eli suuremmalta alueelta ihmiset kävisivät yhdessä suuressa terveyskeskuksessa. Tämä voi aiheuttaa hankaluuksia melko harvaan asutuilla alueilla, joissa välimatkat ovat muutenkin pitkät. Terveyskeskukseen olisi todella pitkä matka mikä aiheuttaisi ongelmia.
       Myös kuntien menojen karsiminen on yksi keino. Kuntien menoja pitäisi karsia ainakin miljardilla eurolla. Sen vaikutus muun muassa koulujen, kirjastojen yms. toimintaan on tietenkin huono asia. Myös terveyspalveluiden karsiminen on huono juttu.

      Yksi keino on myös juuri eläkeiän nosto, vuoteen 2025 mennessä, eläkeikä pyritään nostamaan 62,4 ikävuoteen. Tämä keino supistaa kestävyysvajetta yhdellä prosentilla, kun eläkemenot pienenevät ja työssäkäyviä ihmisiä on enemmän. Eläkeiän nostamisen myötä ihmiset eivät pääse eläkkeelle niin aikaisin, mutta jos uudistusta ei tapahtuisi eläkkeitä jouduttaisiin esimerkiksi pienentämään.

    Talouden kulkua ei voi arvioida etukäteen, kaiken näkee sitten kun se tapahtuu. Suomen talous on kuitenkin melko huonossa jamassa ja jotain on pakko tehdä sen parantamiseksi.

1 kommentti:

  1. Niina Lahtinen kommentoi:

    Kirjoituksesi on pitkä ja se menee suoraan aiheeseen. Selkeää tekstiä ja yhtenäistä.

    VastaaPoista