tiistai 18. marraskuuta 2014

Blogikirjoitus 3 Eemeli Talja

1.       Etelä- Euroopan kriisimaiden devalvoituminen olisi hyvä, koska ilman devalvoitumista voi maat ajautua konkurssiin. Taloudellisesti heikossa asemassa olevat maat voivat ajautua konkurssiin, koska niille maille lainataan rahaa samalla ehdolla kuin taloudellisesti vakaassa tilanteessa oleville maille. Se taas johtaa siihen, että kriisimaat joutuvat lainaamaan kokoajan enemmän rahaa, koska rahat eivät riitä maan talouden hoitoon kun pitäisi päälle vielä maksaa lainaa takaisinpäin. Eli jos kriisimaat devalvoituvat saavat maat enemmän aikaan maan talouden korjaamiseksi pienemmällä määrällä rahaa milloin ei tarvitse lainata niin paljoa ulkopuolisilta mailta jolloin maa ei ajaudu velkakierteeseen. On myös ehdotettu, että osa kriisimaiden veloista annettaisiin anteeksi, mikä auttaisi tilannetta suuresti ja nopeuttaisi kriisimaiden tilanteen korjaamista devalvoitumisen ohella, kun ei olisi niin paljon takaisin maksettavaa lainan antajalle ja voitaisiin keskittyä oman maan talouteen. Kriisimaat saavat luottoja vain keskuspankeilta, mutta maksavat niillä ja maan taloudesta tulevilla rahoilla muille euromaille velkojaan pois milloin tilanne ei helpota vaan pahenee, mutta jos kriisimaa devalvoituu eivät niiltä mene maan talouden tuottamaa rahaa velkojen maksuun ja lopulta ei tarvitse edes ottaa luottoja keskuspankeilta ja niin maat saavat taloutensa nousuun.
                                                                                                                                                                                        


2.       EVM pystyy auttamaan Espanjan taloutta antamalla Espanjalle kriisimaaksi muuttumista ennaltaehkäisevää rahaa, koska Espanja tarvitsee sitä. Finanssikriisi aiheutti Espanjaan asunto- ja luottokuplan, jonka takia julkinen talous rapautui vuonna 2012. EVM pystyy auttamaan antamalla Espanjalle rahaa erityisesti Espanjalaisille pankeille jotka olivat pahasti velkaantuneita. Sillä aikaa kun EVM antaa Espanjalle tukea Espanja ryhtyy vähentämään julkisen sektorin kuluja, lisäämään pankkien valvontaa ja uudistamaan työmarkkinoita. Edellä mainitut teot auttavat Espanjan taloutta lähtemään nousuun jolloin riski muuttua kriisimaaksi pienenee. Espanja on kuitenkin saanut turismin kasvamaan ja tuotantokustannukset pysymään pieninä, mikä pitää ulkopuoliset sijoittajat kiinnostuneina Espanjasta ja se auttaa Espanjaa korjaamaan talouttaan jos ulkopuoliset sijoittavat rahaa Espanjaan. EVM auttaa Espanjaa heti, kun se tarvitsee apua jolloin tilanne ei pääse pahenemaan liikaa, mikä lisäisi työttömyyttä. Espanjassa on tällä hetkellä noin 25% työttömiä ja yli puolet nuorista ovat työttömiä jolloin he hakeutuvat muihin maihin töihin koulutuksen jälkeen eikä Espanjaan jää työntekijöitä ja sitä kautta veronmaksajia. Valtion tilanne helpottuu, kun EVM antaa hätäapu rahaa valtiolle milloin työpaikat eivät vähene vaan ennemminkin lisääntyy ja niin lähtee Espanjan talous nousuun ja työpaikat lisääntyvät edelleen. Silloin nuoret eivät lähde muihin maihin etsimään töitä vaan jäävät Espanjaan ja maa saa enemmän verotuloja.

1 kommentti:

  1. Ensimmäisessä kappaleessa käsittelet devalvoitumista hieman ehkä suppeasti. Tehtävänantona oli, ettei riitä pelkkä materiaaliartikkelin referointi, vaan pitää täsmällisesti osoittaa miksi ja miten devalvoituminen olisi toimiva ratkaisu. Olet käyttänyt oikeastaan pelkästään artikkelin referointia tekstissäsi. Olisit voinut itsekin vähän pohtia, miksi devalvoituminen on esimerkiksi parempi ratkaisu kuin se, että velat annetaan anteeksi. Myös käsitteen devalvoituminen olisi voinut selittää, ennen kuin alat käsittelemään sitä.

    Toisessa kappaleessa käsittelet sitä, miten EVM voisi auttaa Espanjaa. Kerroit hienosti siitä, miksi Espanja on joutunut velkakriisiin. Toinen kappale oli huomattavasti parempi kuin ensimmäinen. Perustelit asiat jälkimmäisessä paremmin ja olit jopa tehnyt omia päätelmiä!

    Ja hihii, olisi ehkä miellyttävämpää lukea, jos lisäisit pilkkuja tai pisteitä lauseiden väliin. Jotkut lauseet piti lukea useaan otteeseen, sillä ne olivat joko liian pitkiä tai vaikeasti tajuttavia ilman välimerkkejä. Tämmöinen huomautus vielä loppuun :)

    Mutta hienoa työtä joka tapauksessa, olit varhain liikkeellä ! :)

    VastaaPoista