sunnuntai 23. marraskuuta 2014

Blogikirjoitus 3 Kaisu Lindén

Monet Euroopan valtiot ovat veloissa, jotkut suuremmissa, jotkut pienemmissä. Etelä-Euroopassa on neljä kriisimaata veloissa, joista ei pääse helpolla pois, velkaa saadaan lisää, siinä missä muutkin maat saavat, mutta takaisin maksu ei olekkaan niin yksinkertaista, jos siihen pystytään ylipäätänskään.
Devalvoituminen olisi yksi toimiva ratkaisu kriisimaiden avuksi. Tämä tarkoittaisi sitä, että rahan arvo tarkoituksellisesti heikkenisi muihin valuuttoihin verrattuna. Viennillä olisi mahdollisuus kasvaa, kun hinnat laskevat, myös kiinnostus maata kohtaan nousisi. Halvat hinnat lisäisivät myös turismia, esimerkiksi Kreikassa ja Espanjassa, joka tuottaisi lisää rahaa. Muutos olisi merkittävä ja edistäisi kriisimaita tilanteessaan. Valtioiden kilpailukyvyllä olisi myös mahdollisuus parantua palkkoja alentamalla.
  
Espanjan tilannetta voisi parantaa lainaamalla rahaa EVM'ltä, mutta sitä ei tarvitsisi niinkään paljoa. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan Espanja on jo itse parantanut tilannettaan pienentämällä julkisen sektorin menoja, kiristänyt pankkien valvontaa ja uudistanut työmarkkinoitaan. Ulkoista apua ei muutenkaan tarvitse niin paljoa, koska maa on pystynyt pitämään asemansa kansainvälisillä markkinoilla, kauppa käy muiden maiden kanssa ja turismikin lisääntyy. Ottamalla lainaa Espanja voisi myös hankkia nuorille työttömille työpaikkoja ja tämän avulla työttömyysprosenttikin laskisi.

2 kommenttia:

  1. Hyvä Kaisu!
    Teksti on yleiseltä tasolta hyvä. Sanot pääpointit juuri niin kuin ne ovatselkeäsanaisesti ja suoraan. Aloitat tekstin kertomalla hieman siitä, miksi kriisimaat ovat kriisimaita: ylitsepääsemättömien velkojensa vuoksi.
    Ensimmäisessä kohdassa kerrot hyvin devalvoitumisen pääkohdat, mutta osio jää turhan lyhyeksi. Ydinkohdat kerrot kyllä hyvin,kuten miten ja miksi devalvoituminen on hyvä, mutta teksti olisi kaivannut hieman pidemmälle menemistä. Miten asia toimisi käytännössä? On kuitenkin plussaa, että mainitset tekstissä, mitä devalvoituminen tarkoittaa.
    Tehtävänannon toiseen kohtaan valitsit tutkia Espanjaa. Referoit Helsingin sanomien tekstiä hyvin tuoden monta oleellista pääpiirrettä esille, kuten se, että Espanja on jo itse koittanut tilannetta parantaa. Kuitenkin jätät tämänkin kohdan, niinkuin ensimmäisenkin kohdan, turhan lyhyeksi. Et oikein noudattanut tehtävänantoa siltä kantilta, miten EVM voisi auttaa Espanjaa, muutenkin kuin antamalla lainaa. Toisaalta Espanjan tilanne on suhteellisen vakaa, mutta olisiko silti ollut jotkain, missä EVM olisi vielä voinut auttaa?
    Pääkohtaisesti teksti on selkeälukuinen ja vastaat tehtävänantoon hyvin, mutta turhan lyhyesti,Toisaalta tehtävänanto ei muutenkaan ollut helpoimmasta päästä.Tästä on kuitenkin hyvä lähteä kirjoittamaan seuraavaa blogitekstiä, sinulla ei tämän tekstin perusteella läpipääsemättömyyden ongelmaa ole, hyvä Kaisu Linden.
    - Tiina Parkkila

    VastaaPoista
  2. Teksti alkoi todella ytimekkäästi ja pieneen tilaan oli saatu ydinasiat selkeästi esille. Kuitenkin muutama muukin esimerkkimaa olisi ollut hyvä. Toisaalta, vain Espanjan mainitseminen tekstissä helpotti kokonaisuudessaan käsittämään juuri Espanjan tilannetta eräänä Euroopan velkakriisimaista. Olet myös hyvin kertonut, miten Espanja on alkanut korjaamaan suurta velkakriisiään ja kerroit, mitä hyötyä EVM:n lainasta olisi sille, mikä olikin toisen tehtävänannon aiheena.
    - Katarina Welin

    VastaaPoista