1.
Toimivin
keino velkakriisin ratkaisemiseksi voisi kuitenkin olla kriisimaan
sisäinen devalvoituminen, joka johtaisi väliaikaiseen kilpailukyvyn
paranemiseen. Tämä tarkoittaisi käytännössä sitä, että maan
vientihinnat laskisivat, mikä saisi viennin kasvamaan. Yksi
tärkeistä vaikuttajista kansantalouteen on juurikin vienti, joten
sen kiihtyessä kansalaisten tulot sekä työllisyys paranisi. Kun
euro devalvoituu, sen arvo suhteessa muihin valuuttoihin heikkenee,
joten vaikka vienti ei lähtisikään suureen nousuun, viejä saa
silti myynnistään paremman tuoton, sillä vientimaan valuutasta saa
euroihin muutettaessa entistä enemmän. Devalvaation seurauksena
työtilanne siis paranee hetkellisesti, jolloin maalla on
mahdollisuus saada taloustilanteensa paremmin kuriin.
Hyvänä
esimerkkinä devalvoitumisen onnistumisesta voidaan pitää Irlantia,
joka huonossa taloustilanteessaan laski julkisen sektorin palkkoja,
kärsi lamasta sekä kiinteistöjen hintaromahduksesta ja devalvoitui
jopa viidellätoista prosentilla. Devalvoitumista ei kuitenkaan voida
ottaa pysyväksi parannuskeinoksi, sillä sen hyvät vaikutukset
katoavat muutamassa vuodessa. Pitkällä aikavälillä
devalvoituminen nostaa tuontihintoja, jonka seurauksena hyödykkeiden
hinnat, sekä palkat nousevat. Tämän jälkeen maan kilpailukyky
heikkenee ja vienti vähenee jälleen. Nopeasti ja oikein tehtynä
devalvoitumisen seuraukset ovat kuitenkin positiivisia. Maan
talouskasvu saadaan taas nousuun ja euron arvo vakiintuu. Irlannin
viidentoista prosentin devalvoituminen saatiin laskuun ja nyt luku
pyörii enää muutamassa prosentissa.
2.
Etelä-Euroopassa
on useita valtioita, kuten Espanja, Portugali ja Kreikka, jotka
kieriskelevät tällä hetkellä velkakriiseissä. Myös Italian
talouskasvu näyttää heikolta kun sen uskotaan parantuvan vain
pääministeri Matteo Renzin pienillä, omaan suosioon vaikuttavilla
uudistuksilla. Suuri apu Italialle olisi EVM:n myöntämä tuki,
jolla taloutta ei saataisi pelkästään kasvuun, vaan myös
pidemmällä tähtäimellä vakautettua. Tähän
mennessä Italia on vähentänyt pienituloisten veroja, mutta
päinvastoin muiden osalta niitä on kiristetty. Verojen kiristäminen
suhteellisen pieniin palkkoihin kompensoituna on huono yhdistelmä,
sillä se saa yksilöt säästämään hyödykkeiden ja palvelujen
ostossa, jolloin valtio ei saa tarvitsemiaan varoja.
EVM:n
myöntämän raha-avun turvin Italia voisi myöskin parantaa
vientiään, mikä on 60% osuus sen bruttokansantuotteesta. Tällöin
valtio parantaisi kilpailukykyään ja saisi varoja ulkomailta,
jolloin kansantalous nousisi.
Apua EVM:n rahoista saataisiin
myöskin Italian moniin pieniin ja keskisuuriin yrityksiin, jotka
keskittyvät konepajateollisuuden tuotteisiin, ajoneuvoteollisuuteen,
polttoaineisiin, vaateteollisuuteen ja turismiin. Niihin panostamalla
viennin lisäksi myös kotimaahan ostettavat tuotteet toisivat rahaa
valtiolle ja myös kansalaiset hankkisivat mieluiten kotimaisia
hyödykkeitä, mikä nostattaisi yleistä tyytyväisyyttä.
Italian
talouskasvun tiellä on kuitenkin korkea nuorisotyöttömyys, jota
voitaisiin parantaa EVM:n tuella. Työpaikkojen lisääminen
hillitsisi maastamuuttoa ja toisi lisää tuloja valtiolle. Silloin
myös veroja voitaisiin kiristää ja julkisen sektorin ei tarvitsisi
leikata menoistaan aivan yhtä paljoa. Työllisyydellä olisi taas
merkitys asukkaiden toimintaan, koska heillä olisi mahdollisuus
hankkia enemmän hyödykkeitä ja näin ollen tuoda varoja
valtiolle.
Apurahalla voitaisiin panostaa osaltaan rakenteellisiin
muutoksiin, joilla esimerkiksi saisi pimeän talouden,
järjestäytyneen rikollisuuden ja korruption kuriin. Näistä
viimeisen kitkeminen olisikin tärkeää Italian kohdalla siksi, että
sen talous on ollut alamäessä jo kauan, eikä asiaa auta
pääministeri Renzin oman edun tavoittelu. Pimeän talouden ja
rikollisuuden tasaaminen taas auttaisi valtiota saamaan kaikki ne
varat, jotka sille kuuluvat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti